sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Poika-elokuva


Elokuva Poika(About a boy) on brittiläinen draamakomedia, joka perustuu samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Nick Hornbyn. Elokuva kertoo 12- vuotiaasta Marcusista, joka elää äitinsä kanssa kahden ja kolmekymppisestä Willistä, joka on naistenmies ja elää huoletonta elämää. Monien sattumusten kautta Will tapaa Marcusin, yksinäisen pojan, jolla on itsemurhahaluinen äiti. Isähahmoa vailla oleva Marcus ja lasten kanssa surkea Will ystävystyvät, jonka ohella he oppivat jotain uutta itsestään ja elämästä. 

Elokuva on koskettava ja todentuntuinen, mutta sisältää myös komediaa. Hyvän elokuvan tavoin se sekä itkettää että naurattaa. Hugh Grant on yleensä romanttisten komedioiden päätähti, mutta onnistuu hyvin myös draamallisemmassa elokuvassa. Roolisuoritukset ovat muutenkin osuvia ja onnistuneita elokuvassa.  Marcusin näyttelijän roolisuoritus on kohtalaisen hyvä niin nuorelta näyttelijän alulta, mutta hänen todellisen kehityksensä näyttelijänä näkee brittiläisen Skins- sarjan ensimmäisistä kausista.

Elokuvan teema on kiteytetty mielestäni elokuvassa käytettyyn sloganiin "No man is an island" (kukaan ei ole saari). Viittaus liittyy mielestäni siihen, että kukaan ei ole yksin. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä selvitäkseen. Ihminen tarvitsee rakkautta ja ystävyyttä ollakseen kokonainen. Elokuva pitää sisällään kahden miehen kasvutarinan. Will miehistyy elokuvassa ja hänestä löytyy uusia puolia. Marcus kasvaa ja rohkaistuu Willin avulla. Elokuvassa koskettava kohtaus on, kun Will kiipeeä koulun lavalle Marcusin tueksi. Will uskaltautuu nolaamaan itsensä Marcusin takia. Kohtauksessa huomaa, että Will on muuttunut ihmisenä elokuvan alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti