torstai 7. maaliskuuta 2013

Pleasantville- Onnellisten ihmisten kaupunki



Pleasantville- onnellisten kaupunki on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut komedia- ja draamaelokuva, jossa on myös ripaus fantasiaa. Elokuvan on käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut Gary Ross. Elokuvan pääosia näyttelevät Tobey Maguire ja Reese Witherspoon,. Eräänä synkkänä ja ainakin melkein myrskyisenä yönä kotitalon ovelle saapuu ikäloppu tv-korjaaja, joka antaa Davidille(Maguire) ja Jenniferille(Witherspoon) kaukosäätimen, joka imaisee katsojansa mukaan 1950-luvun Pleasantville-televisiosarjaan. Pienessä kaupungissa asuu vain onnellisia ihmisiä, joiden suurin murhe on korkeintaan se, mitä ruokaa sitä tänään laittaisi. Sisarukset kuitenkin muuttavat onnellisen kaupungin asukkaiden elämän. Värejä alkaa ilmestymään ja osa ihmisistäkin muuttuu värillisiksi. Tästä alkaa hulabaloo kaupungin ihmisten keskuudessa.

Kantavaksi voimaksi muodostuu elokuvan tietty kaksoisvalotus: samalla kun vanhan ajan idyllissä niin moni asia on paremmin, tärkein puuttuu: ihmisillä, jotka elävät jatkuvassa sovussa, ei koskaan synny todellista intohimoa, ja kaupungissa, jonka rajoja kukaan ei ole ylittänyt, ei voi olla oikeaa näköalaa. Elokuvan sisaruksetkin ymmärtävät lopussa kuinka hyvin heillä on asiat omassa elämässään. Ensisijaisesti elokuva on vain viihdyttävää hömppää ja tarina, jota ei voisi toteuttaa läheskään yhtä onnistuneesti esimerkiksi kirjana. Se on kuitenkin myös kuvaus rasismin ja äärimmäisyyksiin menevän kommunismin noususta Yhdysvalloissa, kun elämäänsä tottuneet suvaitsemattomat ihmiset eivät halua minkään muuttuvan ja ovat melkeinpä valmiita murhaamaan muutosta kannattavat ihmiset. Ihonvärikysymys tulee hauskasti mukaan, kun kaikki ”syntiseksi” muuttunut saa värit. 50-luvun televisiosarjassa on kaikki tietysti mustavalkoista, aivan kuten sen aatemaailmakin eikä tummaihoisia ihmisiä ole missään.

Pleasentville- elokuvan teema on mielestäni asioiden muuttumista vastaan kamppailu. Hahmot kuitenkin huomaavat lopulta, että asioiden muuttuminen ei ole vain huono asia. Muuttuminen kuitenkin herättää paljon keskustelua, koska se tapahtuu niin nopeasti ja yllättäen. Elokuvan hahmot ovat kuitenkin liian tottuneita omiin arjen rutiineihinsa ja kaikkeen tuttuun ja turvalliseen, jolloin vähänkin poikkeava tuntuu heistä pelottavalta. Osa ottaa muuttumisen paremmin vastaan kuin osa, mutta niinhän kaikkien ihmisten mielipiteetkin eroavat toisistaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti