Elokuva Poika(About a boy) on brittiläinen draamakomedia,
joka perustuu samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Nick Hornbyn. Elokuva kertoo 12- vuotiaasta Marcusista,
joka elää äitinsä kanssa kahden ja kolmekymppisestä Willistä, joka on
naistenmies ja elää huoletonta elämää. Monien sattumusten kautta Will tapaa
Marcusin, yksinäisen pojan, jolla on itsemurhahaluinen äiti. Isähahmoa vailla
oleva Marcus ja lasten kanssa surkea Will ystävystyvät, jonka ohella he oppivat
jotain uutta itsestään ja elämästä.
Elokuva on koskettava ja todentuntuinen, mutta sisältää myös komediaa. Hyvän elokuvan tavoin se sekä itkettää että naurattaa. Hugh
Grant on yleensä romanttisten komedioiden päätähti, mutta onnistuu hyvin myös
draamallisemmassa elokuvassa. Roolisuoritukset ovat muutenkin osuvia ja
onnistuneita elokuvassa. Marcusin näyttelijän
roolisuoritus on kohtalaisen hyvä niin nuorelta näyttelijän alulta, mutta hänen todellisen kehityksensä
näyttelijänä näkee brittiläisen Skins- sarjan ensimmäisistä kausista.
Elokuvan teema on kiteytetty mielestäni elokuvassa käytettyyn
sloganiin "No
man is an island" (kukaan ei ole saari). Viittaus liittyy mielestäni
siihen, että kukaan ei ole yksin. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä selvitäkseen. Ihminen tarvitsee rakkautta ja ystävyyttä ollakseen kokonainen. Elokuva pitää sisällään kahden miehen kasvutarinan. Will miehistyy elokuvassa ja hänestä löytyy uusia puolia. Marcus kasvaa ja rohkaistuu Willin avulla. Elokuvassa koskettava kohtaus on, kun Will kiipeeä koulun lavalle Marcusin tueksi. Will uskaltautuu nolaamaan itsensä Marcusin takia. Kohtauksessa huomaa, että Will on muuttunut ihmisenä elokuvan alusta.